Pitkästä aikaan vietettiin Rinon kanssa kaksin. En oikein teinnyt mitä tekisi. Joten valitsin tutun ja turvallisen leffaillan. Illan tietysti kruunasi "ei niin terveellinen"- ruoka. Olin jo jonkun aikaa katsellut http://pumpkin-jam.blogspot.fi/2014/03/soijabolognesepizza.html olevaa pitsaa. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tämä. Tämä oli enssimmäinen pitsa jonka tein ohjeen mukaan. (siis melkein). Ja tämä oli yksi syy miksi oikein kuvasin. Toinen oli, että hyvä ystäväni pyysi. Saaden näin kuvan onko pitsa hyvää.
Pohjan tosiaan tein vanhalla ohjeella. Johon kuuluu pariikin kertaa kohotus. Tämä sopii hyvin minulle, kun saa tehdä kaikkea välissä.
Ja saadaan pidennyttyä kokausta.
Sitten kastikkeen tekoon. Luettuani blogista moneen kertaan kastikkeen tekoa päätin, että teen vain puolikkaan verran sitä.
Soijabolognesekastike:
1 Sipuli (käytin itse punasipulia, pientä sellaista)
noin 1 rkl oliiviöljyä
noin 1 1/4 dl soijaruohetta
vajaa rkl kasvisliemi
2 1/2 dl vettä
400g tomaattimurskaa eli yksi tölkki
1 rkl tomaattipyrettä
noin 1/2 rkl savupaprikajauhetta
jonkin verran chilijauhetta
noin 1 rkl tummaa balsamicoa
jonkin verran kuivattua oregaanoa
jonkin verran kuivattua basilikaa
Hienonsin sipulin. Kuumensin öljyn paistinpannulla ja kuulotin sipulin siinä. Lisäsin pannuunn soijarouheen ja sekoittelin niin kauan että soija oli imenyt öljyt itseensä. Sekoitin kasvisliemen veden sekaan. Jonka jälkeen lisäsin seoksen sekoittaen soijan sekaan. Kun soija oli turvonnut niin, että vesi oli kadonnut lisäsin tomaattimurskan, tomaattipyreen ja maisteet. Annoin olla noin 10-30 minuuttia miedolla lämmöllä. Seuraisin milloin kastike näytti hyvältä.
Tässä on nyt kuva ennen uuniin menoa. Hieno tyyli näyte.
Uuni oli vähän vajaa 250 astetta ja pitsa oli 10 minuuttia siellä.
Päälle viellä tuoretta basilikaa ja lasi punaviiniä. Kuten näkyy Rinolla oli jotain sanottavaa minun hyvää iltapalaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti