sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vanhaan taloon kuuluu lyhdyt

Mietintä myssy on ollut päässä miten saadaan valoa pihaan. Tänään kaupassa tajuttiin että myrskylyhtyjä pitää olla. joten niitä matkaan.



Ehkä sääkin teki sen. Satoi lunta, sen huomattiin koirastikiin. Rino on aina ollut ja tulee olemaan talvi koira.

Ei millään olisi pysynyt paikallaan.








Tunnelma kuvia yritettiin ottaan.





          Kai sitä oppii niitäkin kuvamaan.


Isoin myrskylyhty sai kunnoa paikan aina välillä olla oven vieressä.


                         Tunnelma lisääntyi talossamme.


Oli ihan kulke lyhdyn kansssa ja mennä ulkosaunaan.

                                   

perjantai 8. marraskuuta 2013

Ilo se pienikin

Yritettyksenä on ettei hankita koiralle leluja, jotka kestää vain vähän aikaa. Mikko oli tilannut koiran ruokaa Saksasta ja saanut tilaajan lahjan.


Joten tässä meidän perheen perjantai-illan hauskuus.

Sika oikein röhkikin.









Siitä kyllä ihmeteltiin pitkään. Ja todella varovaisesti suussa pidettiin.



Ääni iloa kesti puolituntia. Ja tunnin jälkeen matolla oli vain vaaleanpunaisia palasia. Tyytyväisen koiran kanssa.




Täällä taas ....  On mennyt pitkään, kun olen viimeksi kirjoittanut. Nyt huomasin olisi hyvä muistuttaa itseäni mitä kaikkea saan tehtyä....