Kissojen ja koiravahtina

Aika kuluu nopeasti ja nyt on testattu lemmikeiden vahtina olemista. Aivan uusi kokemus tämä ei ollut. Mutta erilainen. En ikinä kyllä ole ennen kissoja vahtinut ja koirakin on ollut aina isompi. Ja mietä on ollut kaksi ja ollaan oltu kotona. Eli kauheasti selityksiä. Nyt olen taas kokenut ihanan uuden kokemuksen.

Alkuun kyllä minä tuijotin kissoja ja kissat minua. Tietysti jännitin mitä kissat sanoo, ne on vähän tarkempia kuin koirat hoitajistaa. Rentuotumisen jälkeen kaikki sujui upeasti. Oli ihana huomata, kun tein käsitöitä niin kaikki ihanasti rivissä nukkui minun vieressä. Pieniä erimielisyyksiä alkuun minulla oli toisen kissan kanssa lankakeristä. Loppuviikossa haisteltiin vain kerä ja tuijotettiin minua ja lähdettiin pois. Eli oppi oli mennyt hyvin perille.

Sen verran liikkuvaisia kaverit olivat, että valokuvaus oli haastavaa. Ja paniikissa taas itsekin sähläsin niin melkein kaikki kuvat tärähti. No, onneksi edes vähän todistusainestoa sain. Tässä tosiaan kissat. Niitä oli yllättävän helppoa hoitaan. Huomiota silloin, kun ne sitä tulee pyytämään. Tietysti ruokaa ja vettä, ja laatikon siivous.

Sitten tämä pikku neiti. Käytin hyödykseni heti, kun oli tarjolla pikku koira, sitä mallina. Joskus tehty neule sopi todella hyvin päälle. Kuvat vain epäonnistu. Eli kai pitää mennä naapuriin koittamaan uudelleen niitä kuvia. Nätisti se antoi laittaa neuleen päälle vaikka on vähän kuuma. 

 Koiramaiseen tapaan, ketä antaa ruokaa niin on maailman paras. On ihana huomata, että jos jätän ulko-oven auki niin tämä pakkaus tulee kyllä minua katsomaan. Saan koira ikävän siten aina vähäksi aikaa kadotettua. 

Ihana viikko ja nyt katseet suuntaan taas uusiin viikkoihin.

Niin siinä sitten kävi

Iso hups ... Blogi on jäänyt tosi pahasti taka-alalle koko kesän. Kesä tuli ja meni, tai no onhan vielä kesää jonkin verran vielä jäljellä. Isoja päätöksiä tuli tehtyä ja jonka takia energia ei ole tänne asti riittänyt. Isoin päätös elämässäni tapahtui kuukaisi sitten, jolloin koko elämäni meni uusiksi. Teini iästä asti ollut parisuhteeni kariutui. Nyt elämässä puhaltaa uudet tuulet. Pelko on suuri mitä tulevan pitää ja pitä oikein tapahtuu, mutta näillä mennään.

Vähän vielä saan haikeani surra mitä taakseni jäi ...

....  Ihana joen ranta tontti ... omenapuutarhaineen ja omien agility esteineen ...

.... Oma pikku poikani. Vaikka Rino onkin lemmikki, niin lapsettoma oli vaikea jättää koiraa taakseen. Koitenkin yli 3 vuoden aikana on paljon tapahtunut ja kun joka hetki ollaan oltu yhdessä. Kaunis iso jätkä.

Huomasin pakkaessani, että rakastan tavaroita. Vielä kun kaikista hienommat piti jättää taakseen. Tai haaveet siitä mihin ne oli tarkoitettu jäi näkemättä. Tässä työhuoneeni soitin + jatkojohto. Ihana soitin ja nyt hyvästelin tämänkin. 

Tässä on vanha elämäni, jonka jätän surussa mielin ...

... Ja nyt alkaa uudet haasteet. Evakkoon lähtiessäni oli vain viikko aikaa Porin Jazzeille. Ensin en edes kyennyt ajattelemaan, että mitenkään osallistuisin. Mutta toivomani syntymäpäivä lahja oli silti pakko käyttää.

Viimeksi, kun Jamie Cullum oli esiintymässä Porin Jazzeilla, olin niin pettynyt kun en pääsyt kuuntelemaan.

Tänä vuonna päätin, että asia on todella toisin. Ja hyvissä ajoin aloin puhumaan itselleni lippuja kyseiseen tapahtumaan. Ja ihastukseni sain sen.

Aluksi jännitin, että tulenko pettymään. Vielä kun oli rankka viikko takana. Ja tietysti kun vielä raahasin ihanan isosiskoni paikan päälle. Eikä hänellä ollut pitään hajua esiintyjästä.

Pelkoni onneksi osoittautui turhaksi. Meno oli juuri sellaista, kun toivoin. Ja juuri sitä mitä tarvitsin. Vaikka Satakunnan kansa haukui esityksen.

Pitkästä aikaa nautein oikein elemästäni. Ja musiikista. Ja tietysti seura oli mitä parhainta. 

Jopa pieni sade ei haitannut menoa. Muistoksi sain kuvan itsestäni pienessä tiipiissämme.

Siis minä ja Pori Jazz 2014

Kuluneihin viikkoihin on kuulunut paljon itkua naurua ...

... sammakon pelastusta suihkuläähteestä. Oli haastava homma, mutta saatiin tehtyä. Jopa monesti. Ja suunnitelma samakkosillasta on jo vireillä.

Pääsin myös osallistumaan ja näkemään, kun siskoni pitkään haaveillema lasihuone alkoi valmistumaan.

Voin vain kuvitella millainen se on valmiina. Ja näkemäksi jää tuleeko se sisältämään jotain minun työtäni.

Muistona lasihuoneen alku metreiltä oli melkein viikon kestävät mustelmat. Ja vähän vieläkin miettin miten niin mojovat mustelmat saa aikaiseksi vain maalamisella.

Ja vielä yksi kukkakuva siskoni puutarhasta. Kukkia tuli kuvattua tosi paljon. Ne vain on niin upeita.

Tietysti omaan tapaan surutyötäni kuin tein tuli tehtyä käsitöitä. Aloitin ihan perinteisillä villasukan tekemisellä. Siskoni mies oli jo vähän aikaa sitten pyytänyt myös pitkiä villasukkia. Ja toivomus oli vielä, jos ne valmistuisi hänen joka vuotisiselle kalareissulle. Jämälankoja sai käyttää. Itse en tietenkään ollut tyytyväinen, mutta asiakas oli. Ja kuulemma matkalla oli ollut ihmisiä, jotka oli kateellisena katselleet sukkia.

Myös tutuista tuli villasukkatilaus, jotka sain tehtyä. Aluksi itsekin säikähdin värejä, mutta omasta mielestäni sukista tuli hienot. No, jos omaa voi kehua. Nämä lähtivät vähän aikaa sitten uuden omistajan luo. 

Lopuksi vielä kuvat uudesta kokeilustani. Monena iltana kun istuskelin siskoni terassilla tuli olo, että tuikkujutta voisi kokeilla. 

Ei siinä sitten, kun lasipurkki syliin. Vähän ideointia ja valkoista matonkudetta. Hienosti valokin tulee esiin sieltä. Vaikka epäilinkin. Harmittaa kun sellaista kuvaa en vielä ottanut, mutta eiköhän tässä vielä ehdi.