lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mitä tehdä juhlien jälkeen?

Mitähän hauskan illan jälkeen tekisi. Vastaus on tietysti herätä aikaisin siivota kämppä, ulkoilla Rinon kanssa ja kuvata viikon työtulokset.



Aikasemmin olin tehnyt Jaana Vehkasalon kirjasta ihanat kukkapatalaput. Nyt jatkoin kirjasta tehtävien patalappijen tekoa. Tämä oli toinen patalappu mihin ihan ihastuin.

Vielä kun saa jämälankoja tuhottua.




Tässä pari uutta tiskirättiä. Kuvassa ekana oleva on nyt minun suosikki.





Tässä on nytten kuteista virkkaus kokeilua.

En vielä tiedä mitä ne on. Halusin vain kokeilla kukkasien tekoa kuteilla ja nähdä miltä ne näyttävät.



Tänään kun mietein mitä tekisin niillä niin kokeilin ja huomasin hyvin ne toimii ainakin pannunaluisena.

Tietysti siinä samassa patalappuina. No, kai idea tulee tässä illan aikana.

Tämä toinen keltainen kukkanen on enemmän haaste. Upean näköinen, mutta isot reijät saattavat olla vähän haittana kuumuutta vastaan.



Tämän illan olen päättänyt vain levätä ja valmistautua vanhemiseen. Suunnitelmissa löhöämistä sohvalla vanhojen- sarjoa katsellen. Huomenna taas aloitan käsityöt ja työt muutenkin.










perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ennakko syntymäpäivä

Ystäväni kanssa ollaan pitkään koitettu istua iltaa. Nyt sopi ja vaikka Mikko tulikin viikon poissa olon jälkeen kotiin, pidimme päämme ja istuimme iltaa. Tämä aika sopi siksikin, kun syntymäpäiväni lähestyy. Sain siis pidettyä intiimit juhlat ja tietysti sain upean lahjan.




 Lahjaksi sain servettejä joissa on tietysti perhosia. Ja vielä muffissivuokia.


Nyt pitää vielä keksiä mitä leipoo.







Toisena lahja osana sain kuohuviini-pollun johon oli http://www.antinkukka.fi/ tehty aivan upea kukka koriste.



Niin minun näköinen. Tuli koitettua kuvata sitä monesti, että hieno muisto säilyy.






Ruuaksi tein soijapitsaa, jota olin aikasemmin kokeillut. Sen seuraksi tein salaatin. Ystäväni mukaan taas piperrys salaatin. (jaksan kuulemma leikatana kasvikset niin pieniksi). Jälkiruokana oli marjakuohuviinihyytely. Kuten voi huomata unohdin valokuvata. Vanhuus alkaa jo painaa kun unohtelen asioita.

Mutta illan pääasia oli hauskan pito ja Rinon opetaminen kun on vieraita saa nukkua.


Tässä vielä kuva ihanasta kukkakoristeesta ilman kelmua.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Silloin tällöin pitää auttaa siskoa

Kuunnellessani stressaantunutta ja paniikissa olevaa siskoani päätin mennä auttamaan. Rakkaalla siskollani oli sihteerien koulutuspäivien järjestelyt vähän kesken. Siis taas teemme kaikki viime tingassa. Se on siis sukuvika, kun suksi ei luista.

Koska tiedän paniikin mikä on, kun kaikki ei ole vielä valmista ja aika loppuu. Päätin siirtää itseni kotoa siskoni luo. Kännykameralla yritin ottaa kuvaa, mutta tietysti ne heilahti. Idean kai niistä näkee.

Pientä askartelua oli luvassa. Aloitimme tekemään menyitä. 

Siinä kellon käydessä tuli vitsailtua, että tällöisiä tehdään sitten myös tuleviin ylioppilasjuhliin. Juhlakalu kyllä sanoi sopii vaan, mutta epäili että intomme loppuu kesken.

Siinä vaiheessä kun olin saanut 9 valmiiksi ja siskoni yhden, rakkaan siskoni usko alkoi olla koetuksella. Joten suunnitelma B tuli käytöntään. Pyötiin vain tulostettiin menyyt. Eli askartelu loppui.



Onneksi siskoni mies ajatteli meitä naisia ja oli laittanut sampanjan kylmään. 


Voin useamminkin tällä palkalla askarrella. 



Ja tietysti ei haitannut vaikken pääsyt juoksemaan. Hyvä seura on kaikkein a ja o. Vielä kun saimme kaiken tehtyä.





Illan päätteeksi sain kokeilla omaa lahjapakkaus taitoa. Aikani vääntely ja kääntelyn tulos on tässä. Yllättävän hieno ekaksi virmalta lähteväksi paketiksi. Tästä on vain hyvä parantaa taitoaan.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Vähän on jotain tehty

Taas oli katsominen mitä kaikkea on tullut tehtyä sohvan viereen tai sohvapyödälle. Eli toisin sanoen päättelyä ja kuvausta. Jos joskus oppisi ottamaan kuvia.





Näin nettiä tutkiessani monia tälläisiä virkattuja patalappuja. Ihastuminen oli välitön eli kirjastoon matka taas käy. Lainasin kirjan Jaana Vehkasalon kirja Patalappuja a la carte.

Nämä ovat ensimmäiset jotka sain tehtyä. Ja ihanat ovat.









Kuten aina olen jälki junassa, mutta nytten on näitäkin tehty. Eli tiskirättejä. Vielä kun varastoistani lyösin bambulankaa oli helppo kokeilla tätäkin juttua.

Päätin, että tässä samalla vain testailla eri neulemalleja. Etu alalla olevaan tiskirättiin oikein ihastuin. Meitein jopa, että siitä mallista saisi kivan saunaan pesurätin kunhan vain käyttäisi karkeempaa lankaa.

Ainoa ongelma enään on saada mieskin innostumaan näistä, jotta kotona saisi käyttää itsetehtyjä tiskirättejä.





Tämä kuva oli pakko ottaa. Todisainoisto itseäni vastaan. Olen aina todennut, että kuteita on osta. Äitini on tehnyt niin paljon mattoja, ettei tarvi itse tehdä.

Kummatkin sanot joudun nyt nielemään. Nykyiseen asuntoon on jossain vaihessa tehtävä tänne sopivat matot. Ja nyt kudekaupassa on käyty jotta saan virkata jotain kivaa, mattoja suunnitellessa.

Upeita värejä oli. Oli oikein vaikea valita mitä kivaa ottaa mukaansa.





Siskoni pyysi joogasukkia. Vaikkei itse tällä hetkellä ehdi joogaa, mutta kuulemma jossain muussa jumpassa ne olisi kätevät. Tämä oli siis siskolta tullut selitys.

Etsiässäni ohjetta ja tutustuessani joogasukkien maailmaa, en osannut päättää millaiset teen. Joten tein kahdet.

Kummatkin ohjeet lyösin vanhoista novita lehdistä.





Itse olen ihastunut ranteen lämmittimiin. Varsinkin, kun kevät alkaa tulemaan, aina ei tarvi hanskoja. Ja varsinkin on kätevät agilityssa. Nimittäin en osaa palkata Rinoa haskojen kanssa.

Ajattelin kokeilla kuviollista ranneketta. Valmiina nämä ei oikein iskenyt minulle. Joten toisia tekemään. Pienin sovelluksen jälkeen tein palmikkoneule rannekkeet ja käyttöön tuli heti.

Nyt saa taas hyvällä mielin tehdä uusia töitä kun vanhat ovat valmiina.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Perjantai ilta yksin

Pitkästä aikaan vietettiin Rinon kanssa kaksin. En oikein teinnyt mitä tekisi. Joten valitsin tutun ja turvallisen leffaillan. Illan tietysti kruunasi "ei niin terveellinen"- ruoka. Olin jo jonkun aikaa katsellut http://pumpkin-jam.blogspot.fi/2014/03/soijabolognesepizza.html olevaa pitsaa. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tämä. Tämä oli enssimmäinen pitsa jonka tein ohjeen mukaan. (siis melkein). Ja tämä oli yksi syy miksi oikein kuvasin. Toinen oli, että hyvä ystäväni pyysi. Saaden näin kuvan onko pitsa hyvää. 

Siis tästä koko hauskuu lähtee liikkeelle. 


Pohjan tosiaan tein vanhalla ohjeella. Johon kuuluu pariikin kertaa kohotus. Tämä sopii hyvin minulle, kun saa tehdä kaikkea välissä. 

Ja saadaan pidennyttyä kokausta. 




Sitten kastikkeen tekoon. Luettuani blogista moneen kertaan kastikkeen tekoa päätin, että teen vain puolikkaan verran sitä.

Soijabolognesekastike:

1 Sipuli (käytin itse punasipulia, pientä sellaista)
noin 1 rkl oliiviöljyä
noin 1 1/4 dl soijaruohetta
vajaa rkl kasvisliemi
2 1/2 dl vettä
400g tomaattimurskaa eli yksi tölkki
                                                                                   1 rkl tomaattipyrettä
                                                                                   noin 1/2 rkl savupaprikajauhetta
                                                                                   jonkin verran chilijauhetta
                                                                                   noin 1 rkl tummaa balsamicoa
                                                                                   jonkin verran kuivattua oregaanoa
                                                                                   jonkin verran kuivattua basilikaa

Hienonsin sipulin. Kuumensin öljyn paistinpannulla ja kuulotin sipulin siinä. Lisäsin pannuunn soijarouheen ja sekoittelin niin kauan että soija oli imenyt öljyt itseensä. Sekoitin kasvisliemen veden sekaan. Jonka jälkeen lisäsin seoksen sekoittaen soijan sekaan. Kun soija oli turvonnut niin, että vesi oli kadonnut lisäsin tomaattimurskan, tomaattipyreen ja maisteet. Annoin olla noin 10-30 minuuttia miedolla lämmöllä. Seuraisin milloin kastike näytti hyvältä.

Kun olin saanut  pohjan kohotettua ja kastikkeen tehtyä niin oli kasaus. 

Tässä on nyt kuva ennen uuniin menoa. Hieno tyyli näyte.

Uuni oli vähän vajaa 250 astetta ja pitsa oli 10 minuuttia siellä.




Päälle viellä tuoretta basilikaa ja lasi punaviiniä. Kuten näkyy Rinolla oli jotain sanottavaa minun hyvää iltapalaan.



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivää tekemistä

Päätin naistenpäivän kunniaksi antaa Rinolle jotain kivaa. Eli suuntana oli vanhat nurkat ja tietysti Rinon lempikaveri Nala. Pyöräiltiin siis Ulvilasta Leppäkorpeen. Oli kiva huomata, vaikkei Rino ollut nähnyt Nalaa melkein vuoteen, niin oli huomata, koska Rino sai Nalan hajun. Sitten mentiin kovaa, mukana ei meinannut pysyä. 

Oli niin ihana katsella kun ystävät leikki, jahtasi toisiaan ja kiusasi toisiaan. Taas oli mukava katsoa ja kävellä tutussa metsässä. Aika kului ihan siivillä.

Muistettiin ottaa muutaman kuvankin muistoksi tästä ihanasta jälleen tapaamisesta.



Huomaa että ollaan lenkin lopussa. Kaksikko maltoi olla edes vähän aikaa paikallaan.







Tietysti pienet pusut oli paikallaan, että Nala taas seuraavaan tapaamiseen muistaa Rino miehen.








Ja tietysti pitää saada kuva Rinon "iloisesta" hännästä. Olihan se muissa kuvissa paikallaa. 

Mahtaakohan Rino ikinä rauhottua ja lopettamasta haastamaan kaikkia leikkimään.



Samalla reissulla vietettin aikaa siskoni luona. Koska oltiihan ihan vieressä. Ja oli mukava avata yhdessä grillikausi. Rinokin oli sopivan väsynyt ja rauhallinen viettämään melkein paikallaan koko illan. Tietysti vähän piti kokeilla rajoja, jos olisi muuttunut missä saa olla ja missä ei.

Olin jo aikasemmin tehnyt joitain käsityötä. Muistin tietysti hetken kuluttua, että ne unohtui sitten kuvata joten nyt oli hyvä aika samalla kuvata ne.


Ensin huivi jota olen jo pitkään kuolannut eri netti sivuilla. En ole aikasemmin vain saanut aikaseksi tehdäkseni. Nyt tein pyynöstä ... tein samallaisen itselleni. 

Koska käytin 7 veljestä lankaa, niin huivista ei tullut mikään iso. Silti todella kiva ja saa pidettyä monella eri tavalla. 






Sisareni ihastui näihin villasukkiin kun olin tehnyt punaiset. Mutta uskollisena värilleen tietysti mustavalkoiset oli pyyntö. 







Tähän oli hyvä lopettaa ihana keväinen päivä johon mahtui paljon ihania asioita ja hyvää seuraa.

Täällä taas ....  On mennyt pitkään, kun olen viimeksi kirjoittanut. Nyt huomasin olisi hyvä muistuttaa itseäni mitä kaikkea saan tehtyä....