Täällä taas .... 

On mennyt pitkään, kun olen viimeksi kirjoittanut. Nyt huomasin olisi hyvä muistuttaa itseäni mitä kaikkea saan tehtyä. Ja ajatuksena edelleen kirjoittamiselle on itseni ja huomata mitä sää aikaa. Käsityksen ja koiran kanssa.

Koira on matkan varrella vaihtunut. Rotu on pysynyt samana (mihin vaihtaa kun on jo hyväksi beussin havainnut) Lisää haastetta olen siis saanut. Ainakin erillaista. 

Kun vähän ilma viileni ajattelin lähteä pitkään suunnitellulle kävelylle. Olen aika semminki  kävellyt reitin, mutta en ikinä Agun kanssa. Nyt päätin haastaa meidät molemmat ja katsoa missä kunnossa olemmekaan. Liiaksi ole sohvalla taas löhönnyt mielestäni. 

Oli ihana kun päästiin metsän suojiin kummankin lempi paikkaan. Ja tietysti kun oltiin pitkospuilla oli niin rentuottavaa. Ainoa huono juttu oli, että aika paljon pitkospuut oli huonossa kunnossa. Agu aina välillä oli aika erikoisissa asennoissa 😂

Yllättävän haasteellista oli koittaa ottaa valokuvaa jossa olisi beussi ja pitkospuut 🤪 Agun mielessä valokuvaus on aivan turhaa. Sen olen jo monesti hupmannut 🤣 Tai niissä pitää olla liian kauan paikallaan, sekin voi olla jutun nimi. Jotain sain otettua sentään. 

Maisemaa tai pitkospuita lintutornista. Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen aina kun vastaan tulee lintutorni sinne pitää kiivetä. (Haasteena on oma korkeanpelkoni) hengissä alas olen aina päässyt 🤗 Rino nyt oppi jo pennusta alkaen menemään lintutorneihin. Nyt Agun kanssa olen hitaasti aloittanut tämän homman. Taas huomasin kuinka erilaiset koirat ovat, Agu meni minun vieressä rauhallisesti ylös, kun taas Rino  olisi jo miljoonaa kertaa käynnyt ylhäällä. Vähän Agua jännitti, mutta ylös se tuli.

Koitin ottaa meistä selfietä 😂 tää on paras kuva. "Meitä ei muuten kuvata"

Loppu matkasta mentiin lammen vierestä. Ihan tarkoituksella. Sain Agu toivottua viilennystä. 

Oli ihana huomata kuinka ihanaa oli viettää aikaa luonnossa. Pientä kunnon kohennusta tarvitsen. Agu nyt alkoi leikkimään, kun päästiin kotiin 😄 itse olin ihan väsynyt. Tästä on hyvä jatkaa. 

Nopeasti erinäköistä

Noin vuosi sitten äitini saapui Tallinasta mukanaan pellakangas ja idea. Ideana oli saada vanhat keittiön tuolit heräämään eloon uudella päällisillä. Kun näin kankaan, on pakko sanoa että kangas olisi minulta kyllä jäänyt hyllyyn. Epäilyn kovasti mitä tästä tulee. Mutta äiti oli innoissaan ja halusi tehdä joten totesin siitä vain. 

Olin jo unohtanut koko jutun, mutta joulun aikaan kangas ja tuolit saapuivat kummittelemaan minua. Nyt pienten eri mielipiteiden jälkeen, projekti oli minun käsissäni. Pakko sanoa, että siirsin hommaa kahdesta syystä; eka en ollut varma tuleeko lopputuloksesta tarpeeksi hyvä ja toiseksi olen miettinyt kannattaako niittipyssyä ostaa. Äitienpäivänä minulle muistutettiin jälleen päällisistä ja sain tietää, että siskoni mies omistaa niittipyssyn ... eli pakko hoitaa homma pois alta.

Tässä on tilanne mistä lähdin ihanasti lauantaina liikkeelle. Eli tuolit ennen minun kosketusta. Kahden muun tuolipäällisen kankaan alta löytyi alkuperäinenkin kangas. Mutta tällä hetkellä hermoni ei kestänyt niiden poistamiseen. Vähän syhysi sormia tehdä homma kunnolla. Eli maalauksesta kunnon  hommaan, mutta edelleen minulta pyydettiin päälliset joten pitää antaa mummelin ihan itse tehdä jos sitä haluaa.

Homma eteni yllättävän tehokkaasti, vaikka pieniä ongelmia oli tuolien puu materiaalin kanssa. Kun aloin laittamaan kankaita huomasin nyt kunnolla ettei niistä tulee samanlaisia. Toisaalta se häiritsi paljon. Itselleni olisin juuri näin tehnyt, mutta kun se tuli toisen asuntoon, niistä olisi mielestäni pitänyt tulla identtiset. Kai tämä vain on opittu asia, että kaikki keittiön tuolit pitää olla samanlaiset PAITSI minun unelma kodissani. 

Tässä nyt on lopputulosta josta olen yllättävän tyytyväinen. Koskaan en äidilleni myönnä, että kangas on hyvännäköinen. Mutta kun katsoin valmiita tuoleja ja yhtä sisustyynyä, taputin itseäni selkään ja totesin voit olla ylpeä itsestäsi. 

Nyt hengitetään syvään. Ja keskitytään muihin projekteihin. Tietysti toivotaan, että äiti on tyytyväinen makuuhuoneen tuoleihin.

Vanhaan tuttuun asiaan

Eli villasukkaan. Vappuna sain tilauksen villasukista, jotka on tarkoitus antaa ylioppilaslahjaksi. Tietysti ne pitäisi sopia lahjan saajille. Kaksi sukkaa lyötyi varastoistani valmiina, mutta kaksi muuta tuli työn alle. Oli mukava ottaa pienen tauon jälkeen sukkapuikot esiin ja alkaa tekemään. Kun sain tietooni sukkien koot ja minkä tyyllistä halutaan aloin miettimään ja suunnittelemaan.

Ensimmäinen pari tulee metsästä tykkäävälle. Katselin erilaisia malleja, suurin osa sai mieleeni joulun joten hylkäsin ne nopeasti. Päätin kuitenkin muuttaa yhtä novitan ohjetta, toivoen että loppu tulos olisi vähemmän joulunen. En mielestäni onnistunut siinä hyvin joten takaisin nettiin ja ideoimaan. Vahingossa sitten osuin Kainuun maakuntasukan ohjeeseen, joka sekin lyötyy novitan sivuilta. Väritys ei ollut sellainen mihin olin päätynyt joten tein sukista metsänväriset. Onneksi lyösin laatikonpohjalta vähän eriväristä metsänvihreää, joka sopi hyvin sukkiin. Tietysti koko ajan jännitin riittääkö se pieni kerä kumpaakin sukkaan. Jätin myös yhden kuvion tekemättä jalka osaan, koska minusta se ei tarvinnut sitä. Nyt toivon ettei kukaan luokaannu, että olen tehnyt vääryyttä maakuntasukille. Tilaaja ainakin tykkäsi ja toivottavasti myös sukkien saaja tykkää. Itsekin olen yllättävää kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Se on metsäinen ja värit suontuvat hyvin toisiinsa.

Toinen olikin jo haasteellisempi, jalkapallo joukkuun logon. Jouluksi tien kahdet samalla tyylillä mutta niihin tuli amerikailaisten koripallo joukkueiden logot. Joten olin tietoinen, että tämä voi jonkin aikaa kestää kun suunnittelee ja koikeilee ennen kuin saa valmista. Jälleen kerran kokeilin tekstiä, mutta toteisin sen turhaksi. Siitä ei saanut edes hyvällä mielikuvituksella selvää. Tietysti harmitti vaikka mitä teki niin en saanut mitenkään kokonaan logoa mahtumaan sukkaan. Oli pakko antaa periksi ja tehdä vain osan. Nyt on pakko sanoa, että näitä jännitän saako logosta selvää ja vastaako se yhtään oikeaa. Jonkinlaiset niistä tuli ja välittämästi lähetin ne liikkeelle etten ala muuttamaan enää niitä. Myös kun en ole kauhean tyytyväinen on parempi poistaa tuote kämpästä ja mielestä. Tässäkin vain toivon, että saaja tykkää ja on oikean kokoiset.

Vähän sitä ja vähän tätä

Olimme kävelyllä isonsiskoni kanssa ja tavoistamme poiketen reittimme kulki kaupungin läpi. Koska olimme kaupungissa katsoimme näyteikkunoita matkallamme. Ja yhtäkki saimme idean lampusta. Rakas siskoni on pitään etsinyt sopivaa pikku lamppua hyllykköön, lyötämättä oikean kokoista ja mallista. Ja vielä kun sen pitäisi olla sellainen, että kaikki tykkäävät. 

Kävellessämme ideoimme ja myös mieteimme mitä kaapeista lyötyy. Itsekkin oikein innustuin ja ajattelin, että pitää oikein laittaa idea päähäni hautumaan. Ja mietein miten saisin kaikken mitä ideoimme toimimaan. 

Pian tarvittavat asiat olivat sohvapyödällä. Korkokengät (jotka ovat kamalan tuntuset jalassa), rikkinäinen lampunvarjostin, paperinarua uuden lampunvarjostumen tekemiseen, tyhjä sikarilaatikko (ollaan ainakin vähän otettu perheen miestä mukaan lopputulokseen), helmet, iso musta kukkanen ja tietysti lampun pohja. 

Katsellesani tavaroita edessäni, vieläkin mietein tuleeko tästä mitään. Ja onko kaikki tyytyväisiä lopputulokseen. Mutta hetken mietinnin jälkeen oli vain aloitettava tämä uusi erilainen projekti.

Aloitin ainoasta asiasta jonka varsinaisesti piti tehdä eli lampunvarjostin. Olimme sopineet se olisi valkoinen hattu, johon saisi mustan kukkasen kiinni. Paperinaru sopi minusta hyvin tähän tarkoitukseen, koska se päästää valoa kuitenkin jonkun verran läpi. Muistin nähneeni Lankavan sivuilla jonkinlaisen hatun ohjeen. Joten sinne ja sieltä lyötyi tälläinen ohjeen.Tietysti piti ottaa pienempi virkuukuokku ja muuttaa ohjetta joten saisin oikean kokoisen varjostimen. Oli mukava pitkästä aikaa työskennellä paperinarun kanssa. Se on ollut ja on edelleen yksi lempimateriaaleistani. Kun sain varjostimen virkattu huomasin, että se kaipaa vielä jotain. Muistini syövereistä muistin omistavani mustaa nauhaa. Pieni, eikä niin pienenkään etsinnän jälkeen lyösin sen ja tosesin että se oli juuri se mitä varjostin kaipasikin. 

Seuraavaksi jäi vain sunnittelu ja sommittelu. Miten kaikki saadaan sopimaan keskenään. Tulin siihen tulokseen etten laita mitään mihinkään kiinni. Tämä mahdollistaa sen, että kun kyllästyy on helppo muuttaa lampua. Eli jos nyt kuitenkin haluaa ja tarvitsee juuri noita korkokenkiä niin ottaa vain ne.

Vapun kunniaksi vien lampun paikalleen ja jännitteän onko se sellainen kuin siskoni oli ajatellut. Kun kaikki osat oli paikallaan ja lamppu oikeassa paikassa, on pakko myötää että se näyttää hienolta. Eikä ikinä uskoisi, että lamppu on syntynyt kaapeistä lyödettäviltä tavaroilla.

Minä sittenkin osaan

Täällä jälleen ja nyt toivottavasti säännöllisesti. Ajatuksena on todistaa itselleni, että teen oikeasti välillä jotain ja se myös on upeaa. (Jopa omasta mielestäni) :) eli taas tästä lähdetään minun maailmaan, koittakaa jaksaa ...

Kun opiskelin Kankaanpään opistolla, himmelin osa oli tehtävä askartelukurssilla. Muuten kursista ei pääsyt läpi. Totesin, että tää ei ole minun juttuni. Valmiiksi tuli vain muutama olkihimmelin osa ja helpommasta päästä. Silloin sanoin ne kuuluissat sanot mitä ei koskaan eli EI KOSKAAN saa sanoa. Eli etten ikinä enään tee himmeliä. Nyt minun pitää myöntää, että joudun nielemään sanani (jälleen). Tyypilliseen tapaani olen pitkään katsellut mustia himmeleita.  Jotain niissä on mikä on saanut minun ajattlemaan, että ne voisivat olla hienoja jopa omassa kämpässä. Tietysti seuraava ajatus on pystyisinkö oikeasti tekemään hienon näköisiä himmeleitä?

Kun lopulta hyväksyin ,että osaan aloin hakemaan ideaani tukea tai vastusta isoltasiskolta. Samalla mietein mihin ne sitten sopisi ja uskaltaisinko tehdä ne joskus lopulta. Isosiskoni innostui, että kokeile vain ja lyösi omista varastoista musti pillejä, joille ei ollut enään käyttöä hänen asunnossaan. Aikaa kului, ja idea sai enemmän valtaa päässäni. Nyt pääsiäisenä päätin olla rohkea ja koittaa tehdä. Aluksi tietysti tutkein netin ihmeellistä maailmaa ja varmistin että omistan vielä työvälineitä joita tulen tarvitsemaan tässä hommassa. Netistä kun etsein vähän ohjeita niin lyösin mielestäni todella hyvän blogin jossa oli hienosti ja selkeästi neuvottu timanttihimmelin teon. Suosittelen suuresti. 

Alussa tietysti oli olotila ettei tästä oikeasti tule mitään. Kun olin vähän hengitellyt ja todennut jos nämä epäonnistuu kukaan ei ainakaan ole todistamassa tätä juttua. Ja ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi himmelit alkoi hahmottua. Mutta pitää rehellisti sanoa, että hienompia ne varmaan olisi ollut jos olisi alusta alkanut seurannut ohjetta, eikä vain tehnyt päästään. Kummallikin tavalla kyllä himmelit onnistuivat. Myös paikka himmelien paikka alkoi hahmottelua. Yhtäkkiä muistin että omistan kristalleja ja ne voisivat olla hienoja himmeleiden sisällä. Alkuun naureskelin, ettei tämä ole hienon näköinen, mutta toisin kävi. Loppu tulokseen olen yllättävän tyytyväinen.

Kun laitoin niitä paikalleen mietein, että kyllä niitä muutama vielä olisi voinut olla ... mutta pillit loppui kesken. Toisaalta on hyvä, ettei niitä tullut tehtyä liikaa. Nyt voi rauhassa jonkin aikaa katsella noita ja päättää tarviiko niitä oikeasti olla enemmän. 

Muutaman vuoden pääsiäiseeni on kuulunut jonkinlainen patikointi. Tietysti kun oli parisuhteessa ja oli aktiivinen koira, se oli hyvä tapa saada arkeen muutos. Olen yksinänikin käynyt ja pitänyt perinnettä yllä, mutta nytten tuli olo että pää ...

Tietysti olotilaan vaikutti myös kirja, jonka vahingossa lyösin kirjastossa. Koska olen vannoitunut Nora Robertsi fani, niin nimi kiinnitti huomioni.

On pakko sanoa, että kirja tuli luettua melkein putkeen ja nautein joka hetkestä. Ja olen kirjan teeman mukaan samaa mieltä on ihanaa aina välillä kadota Nora Robertisin maailmaan. Kumpa se maailma olisi vain totta.

Olen jo vähän aikaa ollut mitä käsityötä tässä nyt oikeasti väsäisi. On työtä joita pitäisi tehdä, mutta niiden aloittaminen ei ole tuntunut tällä hetkellä innostavalta. Ystäväni on innostunut pöllöistä ja olen miettinyt pitäisikö hänet yllättää. 

Olen nähnyt erilaisia virkattuja pöllökoruja netissä. Niitä olen pitkään jo pyöritellut ja miettinyt. Nyt ajattelin, että olisi hyvä hetki haastaa itseni ja myös saada edes jokin kudekerä pois jaloista pyörimästä. 

Pitkään annoin työn vain olla enen kuin päättelin ja vieläkään en tiedä onko se hyvä vai ei. tuskin tämä lähtee tästä kämpästä mihinkään. Toivon vain etten vain pura. Se on varmaan todellisempi vaihtoehto. Odotan vähän aikaa vielä ennen kuin päätän korin kohtalon

Vielä loppuun on laitan kuvan tyypeistä joista olen yllättäen ylpeä. Olen jo monta vuotta kuolannut kirahvia. Olen aina miettinyt, että joskus vielä. Nyt päätin, että tämä joskus on vihdoin nyt. Jämälankoja kun aina on ja niitä on hyvä käyttää pois. Ensin tien itselleni punaisen ja vihreän, niistä tuli älli ja tälli. Hämmästyi kovasti kun yleensä en nimeä mitään. Opiskelu aikana vihasin todella paljon kun työlle piti keksiä nimi. Nytten se vain yhtäkkiä tuli päähäni ja aloin pitämään niitä ällinä ja tällinä. Kaksi muuta syntyi myös jämälangoistani ja pyynnöstä sisarini nuoremman pojan tyttöystävältä, Näitä oli ihana tehdä ja yllättävän helppoja. muistin jopa ottaa ryhmä kuvan ennen kuin kaksikko lähti maailmalle. Älli ja tälli pitää hyllyllä vahtia, että olen kiltisti 

"Ajattelin että stressin poistaisi yhdet" .... Siis villasukat

Stressitaso tuntuu olevan nuosussa joten ajattelin, että jos nyt ottaisi vain kutimen käteen ja tekisi jotain. Tällöin ainakin saa ajatukset kasaan ja ehkä joitakin ongelmiaan ratkaistua. Ainakin sitä toivoisin.

Katselin taas laatikoihin ja ihmettilin mitähän lankoja siellä on ja mitä tällä kertaa käyttäisi. Jostain oli ilmestynyt yksi kerä novitan nalle hempeän vaalean vihreä sävy. Joten se käyttöön. Kauan mietein mallia ... se tuntuu olevan se haaste nykyisin. Haluaisi jotain uutta kokeilla, mutta mallit joista yläänsä tykkään vaatii enemmän lankaa. Joten etsintä oli kovaa. Vähän ajan kuluttua vastaan tuli sitten ohje lyötyi  https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/naisen-pitsineulesukat-novita-nalle. Sitten vain tekemään.


Ihan kivat näistä tuli vaikka en varmaan katsonutkaan kuvaa aloittaessani kunnolla. Nimittäin lopputulos oli vähän niinkuin yllätys. Ai, tälläsiäkö mä tein.




Tämän päivän kyllä kruunasi, ystäväni pyysi minua lenkille kanssaa. Koirapennut pääsivät tutustumaan kaupunkiin. Pienen lenkin jälkeen. Koirat jäivät vähäksi aikaan minun vastuulle.

Oli niin ihanaa rapsutella ja olla niiden seurassa. Tietysti nuorempi Uma oli pakko pitää ennemmän syllissä.

Tuli niin ikivä omaa beussiaa, kun sai pitää sellaista sylissä pitkässä aikaa. Onhan Elviskin itse ihanuus. Mutta on ihan pakko todeta että rotuna Beauceron on vienyt mun sydämen.


Ihanasta mieli kirkastus, ja sai voimia lisää.

Jotain on sentään syntynyt

Viikot menevät niin kovaa vauhtia, ettei millään tunnu pysyvän mukana. Itsetutkistelu on ollut haasteellista ja tuntuu että tuun hulluksi. Ristiriitaisin tuntein tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi. Ja jos jotain saan tehdyksi se tosiaankin näyttää siltä kuin 10 vuotias olisi sen tehnyt. Ehkä itsekritiikki on tullut taas huoppuunsa. Ja tietysti paine saada jotain tehdyksi ja saada usko itseeni, on kova.

Nyt vedetään itsekriiteerit piiloon ja esitellään ylpeänä mitä olen saanut aikaiseksi, mistä jotenkin olen ylpeä. Ekana on nyt kuva minun pitsipalloista. Valot vain niihin ja ne on niin kivat. Suunnittelin jos tekisi muutaman lisää ja sitten vasta kunnolla miettisi mihin ne laittaisi. Jokin kulhokin olisi kiva. Nyt ne piristää minua olohuoneen pyödällä muistuttaen itsestään.






Ystäväni pyysi ystävänpäivälahjaksi kännykkäpussia. Kuten aina olen NIIN ajan tasalla, eli tein sen nytten. Oli minulla ihan hyvä syykin olin ystävänpäivän aikoihin influenssassa, joten mitään ei tullut tehtyä eikä lankoja haettuja. Se myös teki sen, että lankalattu muuttui villasta puuvillaan ja sävytkin muuttuivat vähäsen.

Aikani kun olin taistellut kännykkäkotelon kanssa olin jo ihastunut sävyihin, että päätin tehdä kesälasin aluiset olohuoneen pyödälle. Kuten nykyisin aina minun asunnossa otetut kuvien värit valehtelevat. (pitäisi opetella kuvaamaan) mutta keväysen vihreää ja kivan oranssi on kyseessä. Mallina niistä käytin virkatun maton mallia, mikä on lankavan sivuilla. Tietysti vähän juoduin muokkaamaan että siitä sain oikean kokoisen.




Tässä nyt seuraavaksi on kuvasarja minun yrityksestäni tehdä jotain kivaa massoilla. Siis yritys epäonnistui monella tavalla. Sen voi kuvistakin päätellä. Kai jotain näistä keksin vielä. Tai sitten roskis on seuraava niiden osoite.

Tietysti en vielä ihan luovuta tätä tekniikkaa, koska olen kyllä onnistunutkin. Eli uutta kehiin, kun saan taas vedettyä kunnolla henkeen.





Ja lopuksi pieni kuva jämälankojen uudesta muodosta. Eli on tulut tehtyä "ihan" pari tabletin suojusta. En ole keksinyt muuta mitä voisi tehdä pienistä lankakeristä.

Ehkä nyt on aika keksiä taas jotain uutta.