lauantai 20. toukokuuta 2017

Nopeasti erinäköistä

Noin vuosi sitten äitini saapui Tallinasta mukanaan pellakangas ja idea. Ideana oli saada vanhat keittiön tuolit heräämään eloon uudella päällisillä. Kun näin kankaan, on pakko sanoa että kangas olisi minulta kyllä jäänyt hyllyyn. Epäilyn kovasti mitä tästä tulee. Mutta äiti oli innoissaan ja halusi tehdä joten totesin siitä vain. 

Olin jo unohtanut koko jutun, mutta joulun aikaan kangas ja tuolit saapuivat kummittelemaan minua. Nyt pienten eri mielipiteiden jälkeen, projekti oli minun käsissäni. Pakko sanoa, että siirsin hommaa kahdesta syystä; eka en ollut varma tuleeko lopputuloksesta tarpeeksi hyvä ja toiseksi olen miettinyt kannattaako niittipyssyä ostaa. Äitienpäivänä minulle muistutettiin jälleen päällisistä ja sain tietää, että siskoni mies omistaa niittipyssyn ... eli pakko hoitaa homma pois alta.

Tässä on tilanne mistä lähdin ihanasti lauantaina liikkeelle. Eli tuolit ennen minun kosketusta. Kahden muun tuolipäällisen kankaan alta löytyi alkuperäinenkin kangas. Mutta tällä hetkellä hermoni ei kestänyt niiden poistamiseen. Vähän syhysi sormia tehdä homma kunnolla. Eli maalauksesta kunnon  hommaan, mutta edelleen minulta pyydettiin päälliset joten pitää antaa mummelin ihan itse tehdä jos sitä haluaa.


Homma eteni yllättävän tehokkaasti, vaikka pieniä ongelmia oli tuolien puu materiaalin kanssa. Kun aloin laittamaan kankaita huomasin nyt kunnolla ettei niistä tulee samanlaisia. Toisaalta se häiritsi paljon. Itselleni olisin juuri näin tehnyt, mutta kun se tuli toisen asuntoon, niistä olisi mielestäni pitänyt tulla identtiset. Kai tämä vain on opittu asia, että kaikki keittiön tuolit pitää olla samanlaiset PAITSI minun unelma kodissani. 

Tässä nyt on lopputulosta josta olen yllättävän tyytyväinen. Koskaan en äidilleni myönnä, että kangas on hyvännäköinen. Mutta kun katsoin valmiita tuoleja ja yhtä sisustyynyä, taputin itseäni selkään ja totesin voit olla ylpeä itsestäsi. 


Nyt hengitetään syvään. Ja keskitytään muihin projekteihin. Tietysti toivotaan, että äiti on tyytyväinen makuuhuoneen tuoleihin.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Vanhaan tuttuun asiaan

Eli villasukkaan. Vappuna sain tilauksen villasukista, jotka on tarkoitus antaa ylioppilaslahjaksi. Tietysti ne pitäisi sopia lahjan saajille. Kaksi sukkaa lyötyi varastoistani valmiina, mutta kaksi muuta tuli työn alle. Oli mukava ottaa pienen tauon jälkeen sukkapuikot esiin ja alkaa tekemään. Kun sain tietooni sukkien koot ja minkä tyyllistä halutaan aloin miettimään ja suunnittelemaan.


Ensimmäinen pari tulee metsästä tykkäävälle. Katselin erilaisia malleja, suurin osa sai mieleeni joulun joten hylkäsin ne nopeasti. Päätin kuitenkin muuttaa yhtä novitan ohjetta, toivoen että loppu tulos olisi vähemmän joulunen. En mielestäni onnistunut siinä hyvin joten takaisin nettiin ja ideoimaan. Vahingossa sitten osuin Kainuun maakuntasukan ohjeeseen, joka sekin lyötyy novitan sivuilta. Väritys ei ollut sellainen mihin olin päätynyt joten tein sukista metsänväriset. Onneksi lyösin laatikonpohjalta vähän eriväristä metsänvihreää, joka sopi hyvin sukkiin. Tietysti koko ajan jännitin riittääkö se pieni kerä kumpaakin sukkaan. Jätin myös yhden kuvion tekemättä jalka osaan, koska minusta se ei tarvinnut sitä. Nyt toivon ettei kukaan luokaannu, että olen tehnyt vääryyttä maakuntasukille. Tilaaja ainakin tykkäsi ja toivottavasti myös sukkien saaja tykkää. Itsekin olen yllättävää kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Se on metsäinen ja värit suontuvat hyvin toisiinsa.

Toinen olikin jo haasteellisempi, jalkapallo joukkuun logon. Jouluksi tien kahdet samalla tyylillä mutta niihin tuli amerikailaisten koripallo joukkueiden logot. Joten olin tietoinen, että tämä voi jonkin aikaa kestää kun suunnittelee ja koikeilee ennen kuin saa valmista. Jälleen kerran kokeilin tekstiä, mutta toteisin sen turhaksi. Siitä ei saanut edes hyvällä mielikuvituksella selvää. Tietysti harmitti vaikka mitä teki niin en saanut mitenkään kokonaan logoa mahtumaan sukkaan. Oli pakko antaa periksi ja tehdä vain osan. Nyt on pakko sanoa, että näitä jännitän saako logosta selvää ja vastaako se yhtään oikeaa. Jonkinlaiset niistä tuli ja välittämästi lähetin ne liikkeelle etten ala muuttamaan enää niitä. Myös kun en ole kauhean tyytyväinen on parempi poistaa tuote kämpästä ja mielestä. Tässäkin vain toivon, että saaja tykkää ja on oikean kokoiset.

Täällä taas ....  On mennyt pitkään, kun olen viimeksi kirjoittanut. Nyt huomasin olisi hyvä muistuttaa itseäni mitä kaikkea saan tehtyä....