Olen ripustanut jo jonkun aikaa sitten oksen kuistille. Piti ensin kokeilla ettei Rino tiputa, sitä alas.
Nyt oksa on ollut melkein kuukauden, uskalla hyvällä mielin laittaa siihen jotain.
Sain tupaantuliaslahjaksi perjosvalot, jotka saivat nyt uuden asuin paikan.
Ja tietysti lumihiutaleita.
Nyt alkaa seuraava testi saako myös hiutaleet olla rauhassa.
Eka ikkuna sai vain muutaman hiutaleen. Päätin myös laittaa tonttuja. Olisin halunnut laittaa vanua. En kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, että eläimet vie ne. (työhuone ei ole vielä kunnolla käytössä).
Toinen ikkuna sai vain lumihiutaleita. Oli vaikea päättää kuinka monta ikkuna oikein tarvii.
Viimeinen ikkunan kohtalo jäi vähän auki. Näpit oli niin jäässä. Kuitenkin halusin jotain erilaista.
Hyvän alun kyllä mielestäni sain.
Kävin vielä katsomasta ja kuvaamassa tieltä päin.
Nyt joulu voi tulla ... no ei ihan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti