Pitkästä ja pitkästä aikaa js nyt otetaan niskasta kiinni

Huh huh hu .... aikaa täällä taas. Joka kerta kun olen aloittanut kirjoittamisen olen keksinyt kaikkea muuta tekemistä. Nyt päätin syntymäpäiväni kunniaksi, että on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä kokeilemaan kuka oikeasti olen (jälleen kerran). Tietysti tähän liittyy iso tutkimus olen käsityöläinen vai taiteilija vai VAIN OHJAAJA. Tähän viimeisen kastiin olen itseni nyt pitkään liittänyt. Sekin tietysti on jo minusta todella iso saavutus josta olen ylpeä. Tylsä blogini auttaa itseäni pysymään järjissään ja toivottavasti sen avulla lyödän jonkun vastauksen.

Joten tästä lähtee. On uskomatonta, että olen jo 35 vuotta eli nyt virallisesti vanhapiika. Tämä on jo vuosia aiheuttanut ikäkriisejä. Nyt osasin jotenkin vain rennosti ottaa sen vastaan. Huomasin eilen villasukkaa tehdessä synttäreiden kunniaksi, että ainoastaan kissa puuttuu. Olisi pitänyt varmasti pitänyt käydä varastastamassa eli lainaamansa naapurista sellaisen.

No, ei se minun pitkästä aikaa hyvää tuultani pilannut. Seuraa se kuitenkin olisi pitänyt. Synttereiden kunniaksi oli monia erilaisia suunnnitelmia, mutta lopulta vietin itseni kanssa päivän uudelleen ryhdistäytyen. Kuten kuvasta näkyy jotain sain aikaiseksi sentään.

Sain jopa pitkästä aikaa katsottua kaksi lempileffaa eli FC Venus ja Kaunotar ja hirviö piirretty.

Olen yrittänyt jämälankoja tuhota. Ja muutenkin lankoja jotka ovat pitkään ollut laatikossa. Nyt oli vaalean vihreä käsittylyssä. Kokeilen varmaan 6 ohjetta ennen kuin olen tyytyväinen loppu tulokseen. Ohjeen löysin http://uhoavagnu.blogspot.fi/2007/03/kerttu-sukat-kerttu-socks.html.  Taas villasukka varantoni laajeni yhdellä. On hyvä tehdä näillä väreillä joita muut lähipiirissäni ei tykkää, pysyy sukat ainakin omassa käytössä.


Tänään lähdin aamusta liikkeelle tai päivä se taisi olla. Pitkästä aikaa oli aurinkoinen keväinen päivä. Se varmaankin minut suuremmaksi osaksi liikkeelle laittoi. Tietysti uteliaisuuskin oli kova kun aamulla olin nähnyt ja kuulut palolaitoksen ilmestyneen lähelle. Korttelin päässä oli ollut tulipalo. Itseksini mietein minusta kuulin vain yhden auton hälytysäänet mutta niitä oli huomattavasti enemmän kyllä paikalla. Nyt kadulla haisee tai tuoksuu palanut puu.

Huomasin, että sain edes vähän herätetty liikunnan intoani. Kunto on jo lähtenyt laskuun. Onneksi kesä saa minut varmasti liikkeelle ja toivottavasti jälleen valokuvauksen pariin. Jos oppisin vähän kuvaamaan.

Takaisin päästyäni vedin henkeä ja ryhdyin hommiin. Musa soimaan ja päästän "luovuuden" valloilleen.

Yllätyin kuinka hyvältä tuntui. Tuntui, että tästä tulee jotain. Ja jotenkin oikealta. Tietysti sitten alkoi paniikki! Mutta alkuun olen jo päässyt. Tästä on hyvä jatkaa illan mittaan.Ainakin sain nämä pitsipallon kovettumaan.

Odotan jo huomisaamua, kun saan katsoa onnistunko missään? Ja siitä jatkuu suunnitelmat.