sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jotain on sentään syntynyt

Viikot menevät niin kovaa vauhtia, ettei millään tunnu pysyvän mukana. Itsetutkistelu on ollut haasteellista ja tuntuu että tuun hulluksi. Ristiriitaisin tuntein tuntuu ettei mitään saa aikaiseksi. Ja jos jotain saan tehdyksi se tosiaankin näyttää siltä kuin 10 vuotias olisi sen tehnyt. Ehkä itsekritiikki on tullut taas huoppuunsa. Ja tietysti paine saada jotain tehdyksi ja saada usko itseeni, on kova.



Nyt vedetään itsekriiteerit piiloon ja esitellään ylpeänä mitä olen saanut aikaiseksi, mistä jotenkin olen ylpeä. Ekana on nyt kuva minun pitsipalloista. Valot vain niihin ja ne on niin kivat. Suunnittelin jos tekisi muutaman lisää ja sitten vasta kunnolla miettisi mihin ne laittaisi. Jokin kulhokin olisi kiva. Nyt ne piristää minua olohuoneen pyödällä muistuttaen itsestään.






Ystäväni pyysi ystävänpäivälahjaksi kännykkäpussia. Kuten aina olen NIIN ajan tasalla, eli tein sen nytten. Oli minulla ihan hyvä syykin olin ystävänpäivän aikoihin influenssassa, joten mitään ei tullut tehtyä eikä lankoja haettuja. Se myös teki sen, että lankalattu muuttui villasta puuvillaan ja sävytkin muuttuivat vähäsen.

Aikani kun olin taistellut kännykkäkotelon kanssa olin jo ihastunut sävyihin, että päätin tehdä kesälasin aluiset olohuoneen pyödälle. Kuten nykyisin aina minun asunnossa otetut kuvien värit valehtelevat. (pitäisi opetella kuvaamaan) mutta keväysen vihreää ja kivan oranssi on kyseessä. Mallina niistä käytin virkatun maton mallia, mikä on lankavan sivuilla. Tietysti vähän juoduin muokkaamaan että siitä sain oikean kokoisen.




Tässä nyt seuraavaksi on kuvasarja minun yrityksestäni tehdä jotain kivaa massoilla. Siis yritys epäonnistui monella tavalla. Sen voi kuvistakin päätellä. Kai jotain näistä keksin vielä. Tai sitten roskis on seuraava niiden osoite.





Tietysti en vielä ihan luovuta tätä tekniikkaa, koska olen kyllä onnistunutkin. Eli uutta kehiin, kun saan taas vedettyä kunnolla henkeen.





Ja lopuksi pieni kuva jämälankojen uudesta muodosta. Eli on tulut tehtyä "ihan" pari tabletin suojusta. En ole keksinyt muuta mitä voisi tehdä pienistä lankakeristä.


Ehkä nyt on aika keksiä taas jotain uutta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Täällä taas ....  On mennyt pitkään, kun olen viimeksi kirjoittanut. Nyt huomasin olisi hyvä muistuttaa itseäni mitä kaikkea saan tehtyä....