Iso hups ... Blogi on jäänyt tosi pahasti taka-alalle koko kesän. Kesä tuli ja meni, tai no onhan vielä kesää jonkin verran vielä jäljellä. Isoja päätöksiä tuli tehtyä ja jonka takia energia ei ole tänne asti riittänyt. Isoin päätös elämässäni tapahtui kuukaisi sitten, jolloin koko elämäni meni uusiksi. Teini iästä asti ollut parisuhteeni kariutui. Nyt elämässä puhaltaa uudet tuulet. Pelko on suuri mitä tulevan pitää ja pitä oikein tapahtuu, mutta näillä mennään.
Vähän vielä saan haikeani surra mitä taakseni jäi ...
.... Ihana joen ranta tontti ... omenapuutarhaineen ja omien agility esteineen ...
.... Oma pikku poikani. Vaikka Rino onkin lemmikki, niin lapsettoma oli vaikea jättää koiraa taakseen. Koitenkin yli 3 vuoden aikana on paljon tapahtunut ja kun joka hetki ollaan oltu yhdessä. Kaunis iso jätkä.
Huomasin pakkaessani, että rakastan tavaroita. Vielä kun kaikista hienommat piti jättää taakseen. Tai haaveet siitä mihin ne oli tarkoitettu jäi näkemättä. Tässä työhuoneeni soitin + jatkojohto. Ihana soitin ja nyt hyvästelin tämänkin.
Tässä on vanha elämäni, jonka jätän surussa mielin ...
... Ja nyt alkaa uudet haasteet. Evakkoon lähtiessäni oli vain viikko aikaa Porin Jazzeille. Ensin en edes kyennyt ajattelemaan, että mitenkään osallistuisin. Mutta toivomani syntymäpäivä lahja oli silti pakko käyttää.
Viimeksi, kun Jamie Cullum oli esiintymässä Porin Jazzeilla, olin niin pettynyt kun en pääsyt kuuntelemaan.
Tänä vuonna päätin, että asia on todella toisin. Ja hyvissä ajoin aloin puhumaan itselleni lippuja kyseiseen tapahtumaan. Ja ihastukseni sain sen.
Aluksi jännitin, että tulenko pettymään. Vielä kun oli rankka viikko takana. Ja tietysti kun vielä raahasin ihanan isosiskoni paikan päälle. Eikä hänellä ollut pitään hajua esiintyjästä.
Pelkoni onneksi osoittautui turhaksi. Meno oli juuri sellaista, kun toivoin. Ja juuri sitä mitä tarvitsin. Vaikka Satakunnan kansa haukui esityksen.
Pitkästä aikaa nautein oikein elemästäni. Ja musiikista. Ja tietysti seura oli mitä parhainta.
Jopa pieni sade ei haitannut menoa. Muistoksi sain kuvan itsestäni pienessä tiipiissämme.
Siis minä ja Pori Jazz 2014
Kuluneihin viikkoihin on kuulunut paljon itkua naurua ...
... sammakon pelastusta suihkuläähteestä. Oli haastava homma, mutta saatiin tehtyä. Jopa monesti. Ja suunnitelma samakkosillasta on jo vireillä.
Pääsin myös osallistumaan ja näkemään, kun siskoni pitkään haaveillema lasihuone alkoi valmistumaan.
Voin vain kuvitella millainen se on valmiina. Ja näkemäksi jää tuleeko se sisältämään jotain minun työtäni.
Muistona lasihuoneen alku metreiltä oli melkein viikon kestävät mustelmat. Ja vähän vieläkin miettin miten niin mojovat mustelmat saa aikaiseksi vain maalamisella.
Ja vielä yksi kukkakuva siskoni puutarhasta. Kukkia tuli kuvattua tosi paljon. Ne vain on niin upeita.
Tietysti omaan tapaan surutyötäni kuin tein tuli tehtyä käsitöitä. Aloitin ihan perinteisillä villasukan tekemisellä. Siskoni mies oli jo vähän aikaa sitten pyytänyt myös pitkiä villasukkia. Ja toivomus oli vielä, jos ne valmistuisi hänen joka vuotisiselle kalareissulle. Jämälankoja sai käyttää. Itse en tietenkään ollut tyytyväinen, mutta asiakas oli. Ja kuulemma matkalla oli ollut ihmisiä, jotka oli kateellisena katselleet sukkia.
Myös tutuista tuli villasukkatilaus, jotka sain tehtyä. Aluksi itsekin säikähdin värejä, mutta omasta mielestäni sukista tuli hienot. No, jos omaa voi kehua. Nämä lähtivät vähän aikaa sitten uuden omistajan luo.
Lopuksi vielä kuvat uudesta kokeilustani. Monena iltana kun istuskelin siskoni terassilla tuli olo, että tuikkujutta voisi kokeilla.
Ei siinä sitten, kun lasipurkki syliin. Vähän ideointia ja valkoista matonkudetta. Hienosti valokin tulee esiin sieltä. Vaikka epäilinkin. Harmittaa kun sellaista kuvaa en vielä ottanut, mutta eiköhän tässä vielä ehdi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti